Perheen rennot yhteiset hetket on tarkasti harkittuja poseerauksia tärkeämpää

Kun katsot vanhoja perhekuvia, muistatko ensimmäisenä, oliko hiuksesi täydellisesti aseteltu tai hymy juuri aidon oloinen? Vai muistatko sen tunteen, joka kuvasta välittyy? 

Itse muistan 1980- luvun kuvia katsellessani, että “Äiti, apua mikä tyyli! Miksi noi kaulukset?!” Okei, ihmettelen myös hieman sitä, miten  tuo pieni tytön tylleröinen on muuttunut ja maailma hän ympärillään. Nyt perheitä kuvatessani toivoisin, että kuvauskokemus jättää mukavan tunnejäljen, ja että myöhemmin ihasteltavat perhekuvat herättävät tunteita vielä vuosienkin päästä. 

Tosiasia on, että ne kuvat, jotka tuntuvat tärkeimmiltä, eivät ole aina niitä, joissa kaikki on täydellisesti aseteltu – vaan niitä, joissa on aitoa tunnetta ja yhteyttä. Kaikkein tärkeimmässä kuvassa saattaa olla jotain hassua tai juuri se virnistys lapsen kasvoilla, joka saa vanhemmat sanomaan, että “tuo on niin meidän lapsi”. Siksi perhekuvauksessa tärkeintä ei ole mielestäni poseeraaminen, vaan se, että teillä on rento hetki yhdessä. 

Okei, okei rentous ja perhekuvaus, ei ehkä tunnu kävelevän aina käsi kädessä, joten annahan kun kerron lisää…

1. Tunne voittaa täydellisen poseerauksen

Valokuvat voivat olla aikamatkoja menneisyyteen, mutta myös muistutuksia siitä, keitä olemme ja miten meitä on rakastettu. Lapselle valokuva ei ole vain kuva – se kertoo siitä, että miten häntä on pidetty sylissä tai että hän on saanut olla juuri sellainen kuin on. Kun kuvista välittyy aito ilo, lämpö ja läheisyys, ne muuttuvat arvokkaiksi muistoiksi, ei vain kauniiksi kuvaksi kodin seinällä.

2. Aidot hetket luovat tarinan

Perhekuvauksessa pyrin ohjaamaan perhettä poseerausten sijaan leikkimään ja hassuttelemaan yhdessä, ihan niin kun teette joka päivä. Kun lapsi saa olla oma itsensä ja liikkua ja leikkiä kuvauksen ajan, syntyy aitoja kuvia, jotka kertovat teidän perheestä. 

Eikä sillä ole väliä, tukka hieman sojottaa hassusti tai liehuu tuulessa – uskon, että se voi tehdä kuvasta vieläkin aidomman ja rakkaamman.

3. Pieni ohjaus, paljon spontaaniutta

Valokuvaajana voin ohjata tilanteita juuri sen verran, että hetket syntyvät luonnollisesti.

Joskus pieni vinkki, kuten ”kuiskaa lapselle jotain hassua korvaan” tai ”halaa tiukasti ja pyörikää vähän”, voi tuoda esiin sinun ja lapsen aidot hymyn, joita ei poseeraamalla ei ole aivan niin helppo saavuttaa. Vinkkini on siis, että “trust the process”, leikki ja hassuttelu on usein avain aitoihin kuviin. Ja titenkin se edellisessäkin postauksessa hehkuttamani läsnäolo. Kun perhe ja lapsi saa olla oma itsensä, uskon, että kuviin tallentuu jotain taianomaista.

4. Vanhemmille: Päästä irti paineesta saada "täydellinen kuva"

Jos olet vanhempi, joka miettii jo etukäteen, miten saada lapsi katsomaan kameraan ja hymyilemään juuri oikealla hetkellä tai edes istumaan paikoillaan – hengitä syvään.

Uskalla luottaa prosessiin, jossa kuvat syntyvät myös leikkien ja hieman hassutellen. Lapsille tämä on helppoa, ihan kaikille meille aikuisille ei. 

Kuvauksessani lapsesi saa olla juuri oma ihana itsensä. Leikin varjolla moni asia sujuu paljon mukavammin ja kuvauksesta itsestään jää mukava muisto kaikille. 



Miltä vinkit kuulostivat? Uskallatko ensi kerran hieman huokaista ennen kuvausta ja luottaa leikin ja liikeen voimaan?

Terkin, Katariina - Anna Primavera