Onnistuneiden perhekuvien salaisuus


Okei jengi, tänään ajattelin kirjoittaa siitä, minkä koen olevan onnistuneiden perhekuvien salaisuus ja sehän on.... Ääh! En päästä teitä noin helpolla. ; ) Pari riviä lisäää ja tiedät mikä on "the secret sauce".


Uskon siis siihen, että perhekuvauksen tulisi olla muutakin kuin ryhdikkäitä ja huolellisesti aseteltuja poseerauksia, joissa katsotaan suoraan kameraan. Toivon valokuvaajana taltioivani kuviin, sen miten vanhempi pitää lasta sylissä, silittää hiuksia, suukottaa tai hassuttelee. Koen, että nämä kuvat ovat merkityksellisiä lapselle itselleen myös vuosien päästä.


On kivaa huomata, että saman lapsilähtöisen ja dokumentäärisen työotteen nimeen vannoo nykyään moni muukin valokuvaaja. Eli aivan ihanaa, että lapsilähtöinen työtapa on rantautunut perhekuvauksiin!


Mitä tämä sitten oikeastaan tarkoittaa? Perhekuvauksia kuvataan enemmän dokumentääriseen tyyliin, jossa perhe saa leikkiä ja viettää aikaa yhdessä. Valokuvaaja ottaa ehkä askeleen taaksepäin ja kuvaa kaikkea sitä perheen ihanaa vuorovaikutusta, leikkiä ja hassuttelua mitä perheen välillä on. Minun kuvauksiin kuuluu myös muutama enemmän aseteltu ja "poseerattu" kuva, koska niitä edelleen kaivataan, mutta sen jälkeen haastan perheen vanhemmatkin liikkumaan, leikkimään ja heittäytymään lapsen maailmaan.


Lapsilähtöisyys työotteena taas tarkoittaa sitä, että edetään lapsen ehdoilla kuvauksen suhteen. Valokuvaus usein jännittää ja kummastuttaa lapsia, mutta te vanhemmat teette kokemuksesta turvallisen ja mukavan kokemuksen. Teidän läsnäolo ja lähellä olo rauhoittaa lasta.  Voidaan jutella tutuista jutuista ja kertoa niitä vitsejä, jotka saavat aivan varmasti lapsen nauramaan. 


Aina ei tietenkään tarvitse vain nauraa tai edes hymyillä. Lapsi saa tulla kuvaukseen omana itsenään; saa juosta ja hyppiä tai rauhakseltaan tutustua uuteen tilanteeseen. Haluan valokuvaajana tehdä valokuvausta lempeästi ja lapsen persoonallisuutta kunnioittaen.


Koska lapset rakastaa liikkua ja leikkiä, joten koen että sen kuuluu olla kuvauksen keskiössä. Vanhempien ollessa valmiita heittäytymään leikkiin ja hassutteluun, ei voi kun onnistua kuvissa!

Eli teidän vanhempien läsnäolo ja heittäytyminen on se "secret sauce."